Koiran käyttäytymiseen ja varsinkin koiran käyttäytymisen haasteisiin liittyy paljon erilaisia sitkeässä eläviä myyttejä. Osa myyteistä on varsin harmittomia, ehkä lähinnä hupaisia. Joskus virheelliset uskomukset voivat kuitenkin johtaa toimintaan, joka heikentää koiran hyvinvointia ja pahentavat ongelmaa. Tämän vuoksi onkin aiheellista nostaa näitä esiin ja tarjota ajankohtaista tietoa uskomusten tilalle.
Olen koonnut tähän blogikirjoitukseen muutamia tyypillisimpiä reaktiiviseen käyttäytymiseen liittyviä myyttejä.
Reaktiivisella käyttäytymisellä tarkoitetaan koiran voimakasta reaktiota sen kokemaan uhkaan. Reaktiivinen käyttäytyminen voi näyttäytyä esimerkiksi kohti toisia koiria tai ihmisiä syöksymisenä ja rähisemisenä. Usein reaktiivinen käyttäytyminen tuntuu ihmisen näkökulmasta ylimitoitetulta reaktiolta tilanteeseen nähden.
Koiriin liittyvien myyttien taustalta löytyy monesti koiran käyttäytymiseen liittyviä virhetulkintoja ja väärinkäsityksiä. Koiran käyttäytymisen syiden ymmärtäminen on keskeistä käyttäytymisen haasteiden ratkaisemisen kannalta ja tämän takia vanhanaikaiset tai virheelliset tulkinnat voivat hidastaa koulutusta tai jopa pahentaa ongelmaa.
Myytti 1: Reaktiivisuus johtuu koulutuksen puutteesta.
Reaktiivisuuden taustalla on monia eri tekijöitä aina koiran perimästä varhaisiin kokemuksiin. Kaikkiin reaktiivisen käyttäytymisen taustalla oleviin tekijöihin emme pysty vaikuttamaan.
Koiran reaktiivinen käyttäytyminen voi johtua esimerkiksi
- Perimästä
- Aikaisemmista ikävistä kokemuksista esimerkiksi toisista koirista tai ihmisistä
- Kuormituksesta ja stressistä
- Kivusta.
Reaktiivisuus on monen tekijän summa, johon vaikuttaa moni muukin asia, kuin kouluttaminen. Koira voi siis olla pitkällekin koulutettu ja silti sillä voi ilmetä jossain tilanteessa reaktiivista käyttäytymistä.
Kouluttaminen myös vie aikaa eikä tapahdu sormia napsauttamalla. Koira, joka reagoi yhdessä tilanteessa voimakkaasti, on saattanut edetä monessa muussa tilanteessa lähtötilanteesta jo huomattavasti. On myös normaalia, että koulutuksessa tulee joskus vastaan takapakkia ja tilanne onkin hetkellisesti haastavampi, vaikka paljon työtä olisi jo tehty. Koiran käyttäytymisestä yksittäisissä tilanteissa ei siis voi yleensä päätellä paljoakaan siitä, kuinka paljon koiraa on koulutettu.
Myytti 2: Vika on aina hihnan toisessa päässä.
Käytöshaasteisiin liittyvissä uskomuksissa on usein vahvasti mukana omistajan vaikutuksen ylikorostaminen ja omistajan syyllistäminen. Omistajan syyttäminen on kuitenkin ongelmien ratkaisun kannalta yleensä täysin hyödytöntä. Harvoin voidaan myöskään suoraan osoittaa, että koiran käyttäytyminen johtuu omistajan toiminnasta.
Omistaja on vain yksi koiran käyttäytymiseen vaikuttava tekijä. Käyttäytymiseen vaikuttavat myös geenit, ympäristö, oppimishistoria sekä koiran hyvinvointi.
Omistaja voi tehdä parhaansa, mutta on myös paljon asioita, joihin omistaja ei voi vaikuttaa. Perinnöllisyydellä on iso rooli monien käytöshaasteiden synnyssä. Joskus voi myös käydä huono tuuri ja koira voi saada ikäviä kokemuksia, joiden seurauksena se alkaa reagoida voimakkaasti esimerkiksi toisiin koiriin.
Useimmiten tapaamani reaktiivisesti käyttäytyvien koirien omistajat ovat käyttäneet todella paljon aikaa koiran kouluttamiseen, hyvinvoinnista huolehtimiseen ja pentuajan sosiaalistamiseen. Usein he myös kokevat paljon syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa koiran käyttäytymisestä. Yleensä aivan suotta.
Jokainen meistä toimii koiransa kanssa oman sen hetkisen parhaan tietämyksen mukaan. Syyttely johtaa harvoin mihinkään.
Myytti 3: Rähjäävää koiraa pitää kieltää.
Koiran rähjääminen vastaantulijoille saatetaan nähdä "huonona käytöksenä", josta koiraa pitää torua ja kieltää, jotta se oppii, ettei niin tule toimia.
Koiran kieltäminen rähjäämistilanteessa ei saa aikaan pitkäkestoista muutosta koiran käyttäytymisessä. Koira voi hetkellisesti pelästymisen tai hämmentymisen seurauksena lopettaa tilanteessa rähinän, mutta kieltäminen ei poista syytä koiran reaktiivisuuden taustalla.
Käyttäytymisen tukahduttaminen kieltämällä voi johtaa myöhemmin suurempiin haasteisiin ja koiran arvaamattomaan käytökseen.
On tärkeä ymmärtää, että koiran näkökulmasta vastaantulijoille haukkuminen on siinä tilanteessa ainoa tapa, jonka se kokee toimivaksi. Koiran käyttäytyminen ei siis ole mustavalkoisesti "oikein" tai "väärin", eikä koira ole tottelematon käyttäytyessään reaktiivisesti.
Sen sijaan, että käyttäytyminen nähdään mustavalkoisesti "oikeana" tai "vääränä", on tärkeämpää pohtia miksi koira kokee tarvetta toimia kuten se toimii. Jos koira käyttäytyy reaktiivisesti, ei olennaista ole se miten koiralle saisi kerrottua, ettei rähinä ole sallittua. Tärkeämpää on pohtia, miten koiraa voisi auttaa kokemaan olonsa turvallisemmaksi tilanteessa.
Lue tästä aikaisemmasta blogikirjoituksestani lisää siitä, miten reaktiivista koiraa voi auttaa.
Myytti 4: Koira pitää vaan viedä toistuvasti tilanteisiin, jotta se tottuu.
Joskus saatetaan ajatella, että kyllä koira tottuu, kun sitä viedään tarpeeksi paljon tilanteisiin, joissa on toisia koiria tai ihmisiä, joihin koira reagoi.
Toistuvasti stressaaviin ja uhkaaviin tilanteisiin joutuminen kuitenkin voimistaa koiran taipumusta reagoida voimakkaasti. Toistuvat stressaavat tilanteet myös heikentävät koiran hyvinvointia.
Mikäli koira joutuu toistuvasti altistumaan kuormittaville tilanteille ilman mahdollisuutta poistua, saattaa se vaipua ns. opitun avuttomuuden tilaan, jossa koira ei enää ulkoisesti reagoi uhkaavaksi kokemaansa asiaan. Kyseessä on voimakas pelkotila, joka aiheuttaa koiralle stressiä ja heikentää sen hyvinvointia. Koira saattaa ulkoisesti näyttää rauhalliselta ja reagoimattomalta, mutta sen elimistö on voimakkaassa stressitilassa.
Koiran koulutuksen edistymisen kannalta altistamista ärsykkeille toki tarvitaan, mutta altistamisen tulisi tapahtua koiran reagointikynnyksen alapuolella eli siten, että koira ei koe tilanteessa pelkoa tai uhkaa jännittävistä asioista.
Myytti 5: Tilanteita välttelemällä koira ei koskaan opi olemaan rähjäämättä.
Joskus saatetaan myös ajatella, että vaikeiden tilanteiden välttely on vain "ongelman kiertämistä" eikä opeta koiralle mitään.
Totuus on kuitenkin, että reaktiivisen käyttäytymisen hoitamisessa yksi tärkeimmistä onnistumista edesauttavista tekijöistä on reaktion aiheuttavien tilanteiden välttäminen ja minimointi. Jokainen tilanne, jossa koira reagoi, lisää todennäköisyyttä reagoida myös seuraavalla kerralla. Tilanteisiin joutuminen myös kuormittaa koiraa ja kuormittunut koira on entistä alttiimpi reagoimaan voimakkaasti.
Välttämällä liian vaikeita tilanteita, saa koira pikkuhiljaa lisää luottamusta. Koiran stressitasot myös laskevat, jonka seurauksena sen reagointikynnys kasvaa, eli se ei koe niin herkästi tarvetta reagoida voimakkaasti.
Myytti 6: Koiralle ei voi antaa ruokaa, kun se rähjää, ettei reagointi vahvistu.
Usein minulta kysytään missä kohtaa koiralle voi antaa palkan, että ei vahingossa tule palkinneeksi koiraa rähjäämisestä.
Käyttäytymisen vahvistumiseen vaikuttaa se, mikä käyttäytymistä alun perin motivoi. Rähinää vahvistaa yleensä etäisyyden saaminen (esimerkiksi toisen koiran siirtyminen kauemmas tai pysyminen kauempana). Eli yksinkertaistettuna; koiran tavoite rähinällä on saada toinen koira kauemmas. Rähjääminen vahvistuu (eli koira saa siitä "palkkion") aina kun rähjäämisen seurauksena toinen koira siirtyy kauemmas tai pysyy kauempana.
Koska ruoka ei ole motiivi rähjäämiselle, ei se vahvista rähjäämistä yhtään sen enempää, kuin ruoan antamatta jättäminen. Ruokaa voidaan siis aivan hyvin käyttää apuna, jotta koira saadaan esimerkiksi ohjattua pois vaikeasta tilanteesta.
On kuitenkin hyvä huomioida, että vaikka ruoan saaminen ei itsessään vahvista rähjäämistä, vahvistuu rähjääminen kuitenkin todennäköisesti joka kerta kun koira joutuu tilanteeseen, jossa se reagoi, sillä lähes poikkeuksetta toinen koira (tai ihminen) pysyy kauempana tai siirtyy kauemmas.
Eli koulutuksellisena keinona ruoan antaminen tilanteessa, jossa koira jo rähjää, ei vie kovinkaan pitkälle vaan tärkeintä on ennakoida tilanne jo ennen kuin koira reagoi.
Hätäkeinona sitä voi kuitenkin käyttää tilanteen keskeyttämiseen ilman pelkoa siitä, että itse ruoka vahvistaisi rähjäämistä. Monesti koira ei kuitenkaan pysty edes syömään liian vaikeassa tilanteessa ja tällöin koira pitää auttaa tilanteesta pois muulla tavoin.
Myytti 7: Pientä koiraa ei saa ottaa syliin jos ohitustilanne on sille vaikea.
Sitkeässä elää myytti siitä, että koiran ottaminen syliin vaikeassa tilanteessa vahvistaa pelkoa tai palkitsee “ei-toivottua” käyttäytymistä.
Pelko on kuitenkin tunne ja sitä ei voi vahvistaa palkitsemalla tai tarjoamalla jotain eläimelle miellyttävää.
Tämä on ehkä helpompi ymmärtää kun ajattelee tilannetta ihmisnäkökulmasta. Jos istut hammaslääkärin tuolissa kauhusta kankeana ja joku tulee pitämään sinua kädestä, lisääntyykö pelkosi hammaslääkäriä kohtaan? Tai jos kohtaat metsässä karhun ja ohi ajava kaverisi ottaa sinut auton kyytiin, jotta pääset pois, lisääntyykö pelkosi karhua kohtaan? Todennäköisesti ei. Sama pätee koiraan. Syliin ottaminen voi helpottaa tilannetta koiralle huomattavasti.
Koiralle voi ja kannattaa aina tarjota turvaa sille vaikeassa tilanteessa. Jos koiran pystyy nostamaan syliin ja koira kokee sen miellyttävänä, on tämä yksi tapa välttää koiralle liian vaikeat tilanteet.
Myytti 8: Reaktiivisuus johtuu siitä, että koira ei kunnioita omistajaansa.
Sitkeässä elää edelleen myös myytti siitä, että koiran "hyvä käyttäytyminen" perustuu kunnioitukseen omistajaa kohtaan ja "huono käyttäytyminen" on osoitus kunnioituksen puutteesta. Reaktiivisen käyttäytymisen taustalla on lähes aina koiran pelko. Omistajan kunnioituksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Joskus saatetaan virheellisesti tulkita “kunnioitukseksi” se, että koira pelkää reagoida omistajan (tai muun ihmisen) ollessa läsnä, koska ihmisen suunnalta on seurannut tilanteissa jotain ikävää. Ehkä koira on oppinut, että vaikka vastaantulija on pelottava, on omistaja näissä tilanteissa vielä pelottavampi, joten on parempi tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi. Tällöin koiran suhtautuminen reaktion kohteeseen on edelleen pelokas, mutta ulos näkyvä pelkokäyttäytyminen on hyökkäävän sijaan passivoituminen.
Reaktiivinen koira ei tarvitse lisää kunnioitusta omistajaa kohtaan, reaktiivinen koira tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Myytti 9: Reaktiivisuus johtuu siitä, että koira ei saa riittävästi liikuntaa tai muuta aktivointia
Liikunta, virikkeistäminen ja aktivointi ovat tärkeä osa koiran hyvinvointia. Laadukkaalla ja koiran tarpeisiin vastaavilla arjen aktiviteeteilla voidaan auttaa vähentämään koiran kokemaa kuormitusta ja laskea stressitasoja ja positiivisesti edesauttaa koulutusta.
Yksin liikunnan ja aktiviteettien lisääminen ei kuitenkaan poista reaktiivista käyttäytymistä.
Aktiviteettien lisäksi on kuitenkin tärkeä huomioida myös, että koira saa riittävästi lepoa ja aikaa palautumiselle. Usein reaktiivisesti käyttäytyvä koira on jo valmiiksi kuormittunut arjen sisällöstä ja tekemisen lisääminen arkeen voi jopa lisätä reaktiivisuutta entisestään jos koira ei saa riittävästi aikaa palautumiseen. Tärkeää onkin huomioida tekemisen ja levon tasapaino sekä se, että tekeminen on koiralle mielekästä ja aidosti hyvinvointia lisäävää.
Myytti 10: Reaktiivisesti käyttäytyvä koira on luonnevikainen
Reaktiivinen käyttäytyminen saattaa ihmisen näkökulmasta näyttää hurjalta varsinkin jos kyseessä on iso ja voimakas koira. Ennen vanhaan puhuttiin koirista "luonnevikaisina" ja joskus edelleen törmää ajatukseen siitä, että voimakkaasti reagoiva koira ei ole "normaali" vaan koirassa on jotain vialla jos se reagoi voimakkaasti.
On kuitenkin hyvä tiedostaa, että reaktiivisuus liittyy yleensä tiettyyn tilanteeseen tai tilanteisiin ja sillä on yleensä aina selkeä ja laukaiseva tekijä. Yksikään koira ei ole kaikissa tilanteissa reaktiivinen tai aggressiivinen, vaan koira voi esimerkiksi kotona tuttujen ihmisten kesken olla hyvin lempeä, leikkisä ja iloinen.
Ja vaikka voimakas reagointi voi meidän ihmisten näkökulmasta näyttää täysin järjen vastaiselta ja ylimitoitetulta, on se kuitenkin koiran näkökulmasta syystä tai toisesta osoittautunut parhaaksi tavaksi sopeutua tilanteeseen.
Koiran käyttäytymisestä on myös hyvä muistaa, että se ei ole pysyvää tai muuttumatonta vaan siihen voidaan vaikuttaa paljonkin monin tavoin.