Koulutuspalvelujen ehdot

Kurssille osallistuminen

Tältä sivulta löydät ehdot Treenikuplan kursseille osallistumisesta. 

Huom! Muilla koirakouluilla (Koirakoulu Ilo ja Lahen Murre) pitämieni koulutusten ehdot ja käytännöt löytyvät kurssin järjestävän koirakoulun sivuilta. 

Yleistä

  • Kurssit järjestetään Sipoossa Hukka-areenalla osoitteessa Susikuja 15. Hallin piha-alueella on parkkipaikkoja.
  • Kursseille ovat tervetulleita kaiken ikäiset ja rotuiset koirat. Mikäli kurssille on pohjataitovaatimuksia, kerrotaan se kurssin kuvauksessa.
  • Kurssille osallistuvan koiran tulee olla terve ja rokotettu rokotusohjelman mukaisesti. Poikkeuksena alle 16 viikon ikäiset pennut, joiden kanssa voi osallistua koulutukseen myös ennen rokotuksia.
  • Mikäli koirallasi on ollut hiljattain tarttuva tauti, kuten kennelyskä, huomioithan varoajan (2 viikkoa) oireiden päättymisen jälkeen. Huomaathan, että myöskään samassa taloudessa oleva oireeton koira ei voi osallistua koulutukseen, mikäli samassa taloudessa asuvalla toisella koiralla on tarttuva tauti.
  • Mikäli koirasi sairastuu ennen kurssin alkua tai kurssin aikana, otathan yhteyttä info@treenikupla.fi / 0442406933.
  • Koiran haltijana olet itse vastuussa koirasi turvallisuudesta, sekä koiran muille mahdollisesti aiheuttamista esine-, henkilö- ja eläinvahingoista.
  • Juoksuisen nartun kanssa saa osallistua kurssille juoksuhousut jalassa.
  • Koiran kanssa kurssille saa osallistua max. 2 henkilöä.
  • Kurssi toteutuu mikäli kurssilla on vähintään 2 osallistujaa. Mikäli kurssi, jolle olet ilmoittautunut peruuntuu, olen yhteydessä sinuun.
  • Kurssikerroilla ei ole tällä hetkellä korvausmahdollisuutta, mutta voit myydä kurssipaikan eteenpäin.
  • Mikäli koulutus peruuntuu kouluttajan sairastumisen vuoksi, järjestetään korvaava kerta myöhemmin sovittuna ajankohtana.

Kurssille ilmoittautuminen

  • Kurssille ilmoittautuminen tapahtuu ostamalla tuote Treenikuplan verkkokaupasta. 
  • Lisätietoa verkkokaupasta ostamisesta löydät Verkkokaupan toimitusehdot ja maksutavat -sivulta. 
  • Ilmoittautuminen kurssille on sitova. 
  • Ilmoittautumisen yhteydessä saat kurssikirjeen, josta saat lisätietoa kurssille osallistumisesta ja kurssikäytännöistä.
  • Mikäli kurssille ilmoittautumisen jälkeen herää kysyttävää otathan yhteyttä info@treenikupla.fi. 

Kurssin peruutusehdot

Kurssille ilmoittautuminen on sitova, mutta mikäli itse sairastut tai koirasi sairastuu ilmoitathan siitä pikimmiten info@treenikupla.fi. Kurssiosallistuminen voidaan tarvittaessa siirtää eteenpäin seuraavalle toteutuvalle kurssille tai korvata esimerkiksi yksityistunnilla/tunneilla. Mikäli koiran tai oma sairastumisesi estää kurssille osallistumisen kokonaan lähitulevaisuudessa, palautamme kurssimaksun lääkärin todistusta vastaan. 

Peruuttamatta jätetyistä tai kesken jätetyistä kursseista ei palauteta kurssimaksua.

Yksityistunnit ja käytösneuvonta

Yleistä

  • Ajantasaisen hinnaston yksityistunneille löydät täältä
  • Ajantasaisen hinnaston käytösneuvontaan löydät täältä. 
  • Tiedustelut yksityistunneista tai käytösneuvonnasta yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostitse info@treenikupla.fi.  Pyrin vastaamaan sähköposteihin viimeistään kolmen arkipäivän sisään. Mikäli et ole saanut vastausta, laitathan viestiä uudelleen.
  • Käytösneuvonta ja yksityistunnit maksetaan laskulla. Laskussa on 14 päivän maksuaika. 
  • Koulutus tapahtuu erikseen kanssasi sovitussa paikassa Uudenmaan tai Päijät-Hämeen alueella. 
  • Etäohjaus tapahtuu Teamsin välityksellä sovittuna ajankohtana. 
  • Koulutukseen osallistuvan koiran tulee olla terve ja rokotettu rokotusohjelman mukaisesti. Varauduthan tarvittaessa esittämään rokotustodistuksen. Poikkeuksena alle 16 viikon ikäiset pennut, joiden kanssa voi osallistua koulutukseen myös ennen rokotuksia.
  • Mikäli koirallasi on ollut hiljattain tarttuva tauti, kuten kennelyskä, huomioithan varoajan oireiden päättymisen jälkeen. Huomaathan, että myöskään samassa taloudessa oleva oireeton koira ei voi osallistua koulutukseen mikäli samassa taloudessa asuvalla toisella koiralla on tarttuva tauti. 
  • Koiran haltijana vastaat itse oman koirasi turvallisuudesta, sekä koiran muille mahdollisesti aiheuttamista esine-, henkilö- ja eläinvahingoista koulutuksen aikana. Vastaat itse myös omasta ja lastesi turvallisuudesta.
  • Koulutuksen sisällöstä sovitaan erikseen kanssasi. Koulutus voi sisältää taustatietojen kartoitusta, keskustelua ja käytännön harjoituksia tilanteesta riippuen. 
  • Kouluttajan ja asiakkaan välinen kanssakäyminen perustuu luottamuksellisuuteen.  Kouluttajalla on vaitiolovelvollisuus asiakkaaseen ja hänen koiraansa liittyvissä asioissa. Asiakkaan tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Lue lisää: Rekisteriseloste ja tietosuoja
  • Kouluttaja on sitoutunut noudattamaan Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiä sääntöjä.

Peruutusehdot

Asiakas voi peruuttaa koulutuksen 48 tuntia ennen sovittua aikaa. Maksusta palautetaan asiakkaalle tällöin täysi hinta. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista, jotka on tehty kuitenkin ennen koulutuksen alkua maksusta palautetaan 50%. Peruuttamatta jääneistä ajoista, joihin asiakas ei ole saapunut sovitusti, peritään täysi maksu. Koiran tai ohjaajan sairastumistapauksista sovitaan erikseen. 

Mikäli koulutus peruuntuu kouluttajan toimesta, kouluttaja on velvollinen ilmoittamaan asiakkaalle mahdollisimman pian ja tilalle sovitaan uusi aika. Mikäli koulutus peruutetaan kokonaan, asiakasta ei veloiteta. Mikäli kouluttaja peruuttaa ajan ja asiakas ei halua sopia uutta aikaa, palautetaan asiakkaalle takaisin jo asiakkaan maksama summa.

Erimielisyydet

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).